• Kevättä kohti

    Veneilykausi lähestyy väjäämättä, vaikka tällä hetkellä olemme lumien keskellä ja veneet ovat säilössä pressujen ja katosten alla. Päätimme pursiseuran syyskokouksessa, että otamme vuosittain yhden pääteeman seuratoimintaamme. Tulevan veneilykauden teemana on katsastus.
    Katsastus lisää veneilyn turvallisuutta ja oman veneen tuntemusta
    Katsastaminen on veneilijän kannalta ohjattua tutustumista omaan veneeseen: mten se turvallisuuden näkökulmasta toimii, millaisia turvallisuusvälineitä veneessä on ja miten niitä käytetään. Katsastus on ensisijaisesti palvelua, tilaisuus keskustella ja kysyä. Tarkoitus on varmistaa, että veneilyturvallisuustoimet on tehty ennen kuin kausi alkaa. On todella hyvä, että joku toinen katsoo veneen toiminnallisuuksia ja että saa toisen mielipiteen. Vaikka omistaja kuvittelee, että kaikki on kunnossa, toiset silmät näkevät sellaista, mihin ei itse rutinoituneena osaa kiinnittä huomiota. Katsastajaa ilahduttaa veneilijä, joka on utelias ja kiinnostunut veneen turvallisuudesta. Tärkein lähtökohta on, että vene kelluu ja ettei vettä tule sisälle. Kaikki reiät, jotka menevät rungon läpi, ovat kriittisiä kohtia. Nämä katsastetaan runkokatsastuksen yhdeydessä joka viides vuosi. Vuosikatsastuksessa erityistä huomiota kiinnitetään laista ja viranomaismääräyksistä kumpuaviin asioihin. Monesti katsastustilanteessa ovat paikalla vain veneen omistaja ja katsastaja. Olisi todella hyvä, jos myös muut venekuntaan kuuluvat, esim perheenjäsenet tulisivat mukaan. Näin kaikki saisivat tilaisuuden kysellä ja opetella käyttämään välineitä. Jos kipparille käy jotain, on muiden osattava toimia.Katsastuksesta on sinulle myös taloudellista hyötyä, sillä useat vakuutusyhtiöt antavat alennusta venevakuutuksesta. Pursiseuran jäsenenä ja ainoastaan katsastetun veneen omistajana tai haltijana sinulla on oikeus käyttää pursiseuran perälippua.Tarkemmat tiedot seuramme venekatsastajista ja ajankohdista löytyvät sivulta pups.fi/ajankohtaista. Sivut täydentyvät huhtikuun aikana. Katsastusluokat- ja vaatimukset löytyvät spv.fi/katsastus -sivuilta.

    Read More

  • PURUVEDEN PURSISEURA RY:N VUOSIKOKOUS

    Puruveden Pursiseura ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään lauantaina, 26. päivänä maaliskuuta 2022 klo 14.00 alkaen Punkaharjulla, Punkaharjun Kilpi Oy:n toimitiloissa os. Taitotie 34 58500 Punkaharju. ( ent. Puutalotehdas)Sääntömääräiset asiat, kahvitarjoilu.TervetuloaHallitus

    Read More

  • Myö Saimaalla – valokuvia vesiltä ja metsistä

    Näyttely Suomen Metsämuseo Luston aulatilassa 1.2.2022 alkaen
    Puruveden Pursiseuran jäsenten, Teijo Nikkasen ja Tuija Arosen valokuvanäyttely Myö Saimaalla kertoo veneilijän elämästä ja samoiluista Saimaan saarissa. Näyttelyssä on esillä yhteensä 52 kuvaa 15 vuoden ajalta, kuitenkin niin että yli puolet kuvista on vuosilta 2019-2021. Näyttelyn kuvat ovat pääosin Punkaharjun lähivesiltä, Pihlajavedeltä (16 kuvaa) ja Puruvedeltä (10 kuvaa). Lisäksi on kuvia Haukivedeltä, Luonterilta ja Joutenvedeltä, ja kauempaakin Saimaan vesiltä. Saimaan kauniissa maisemissa vilahtelee näyttelyn tekijöiden lisäksi myös alueen eläimiä, erityisesti lintuja sekä saimaannorppa.
    Saimaalla on onneksi rakentamattomia rantoja, joissa veneen voi ankkuroida metsän reunaan ja yöpyä luonnon keskellä toinen toistaan hienommissa retki- ja luonnonsatamissa. Vaikka muiden veneilijöiden kohtaaminen ja kokemusten jakaminen iltanuotiolla tai vaikka Saimaan Pursiseurojen tukikohdissa voi joskus olla antoisaa, ovat parhaita reissuja ehkä kuitenkin olleet ne, joilla emme tavanneet moneen päivään muita ihmisiä. Kuvien välittämät luontoelämykset vaihtelevat aina ukkosmyrskystä selviämisestä meditatiivisiin tuokioihin suppilaudalla.
    Lisätietoja:Teijo Nikkanen040 658 9250, teijo.nikkanen@mielikki.net

    Read More

  • Puruveden Pursiseura ry:n syyskokous

    Aika:            27.11.2021 kello 18.00
    Paikka: Ravintola Kerimaa, Kerimäentie 65
     
    Syyskokouksessa käsitellään vuoden 2022 toimintasuunnitelma, jäsenmaksut ja talousarvio, valitaan hallituksen jäsenet erovuoroisten paikalle sekä valitaan kommodori tulevalle vuodelle.
     
    Kokouksen jälkeen nautimme Kerimaan jouluaterian noutopöydästä ja jatkamme leppoisaa yhdessä oloa. Ruokailun omavastuu on 10 euroa, joka peritään paikan päällä. Ruokailun järjestämistä varten tarvitsemme ennakkoilmoittautumisen sihteerille joko tekstiviestinä tai sähköpostilla 21.11.2021 mennessä.
    Yhteystiedot, puhelin 050 552 3705, email. sihteeri@pups.fi
     
    Tervetuloa
    Hallitus

    Read More

  • PuPs:n perinteinen valoilta 2021

    Perinteinen Valoilta Hevossalossa 28.8.2021
    Vietämme jo perinteeksi muodostunutta Valoiltaa Hevossalon tukikohdassa ja samalla juhlimme Suomen
    Luonnonpäivää. Päivän teema muodostuu lähimaastoon tutustumisesta ja luonnon antimien keräämisestä,
    ruokailusta, saunomisesta ja illan valoloisteen nauttimisesta sekä tietenkin mukavasta yhdessäolosta.
    Ruokailu, eli kalakeitto kello 16-17
    Saunat 17- 20
    Iltakahvit 20 eteenpäin
    Laulua, runoa ja leikkejä tarpeenmukaan
    Tervetuloa joukolla mukaan ja nauttimaan elokuun illan hämärtymisestä.
    Hallitus
    dav
     

    Read More

  • Katsastukset 2021

    Kevään katsastukset suoritetaan SPV liiton ja paikallisen toimivaltaisen terveysviranomaisen ohjeita noudattaen.
    Ohjeet löytyvät SPV:n sivulta (suora linkki alempana sivulla)
    Näillä ohjeilla pystytään tekemään katsastukset turvallisesti.
    Runkokatsastusten tekemiseen alkaa olla kohta viimeiset hetket, joten tarkistakaa oman veneenne peruskatsastustarve.
    Kertauksena milloin peruskatsastus (=runkokatsastus+vuosikatsastus) pitää tehdä:

    edellisestä peruskatsastuksesta on kulunut 5 kautta (näkyy venetodistuksesta, 5 katsastusta merkittynä)
    olet venee uusi omistaja (peruskatsastus tehtävä vaikka veneen edellinen omistaja olisi katsastuttanut veneen)
    veneeseen on tehty moottorin vaihto tai merkittävä rakennennemuutos tai runkokorjaus
    vene on ollut katsastamatta edellisenä vuonna, eikä asiasta ole sovittu seuran venekatsastajan kanssa
    jos on uusi vene

    Katsastajien yhteystiedot:
    Hannu Neuvonen 050 5206034
    Teuvo Kortelainen 0400 588702
    Jorma Repo 0500 379317
    mail: etunimi.sukunimi@pups.fi
     
    Suositukset korona-ajalle

    Read More

  • PURUVEDEN PURSISEURA RY:n VUOSIKOKOUS

    Aika: 22.4.2021 kello 18.00Paikka: Punkaharjun Kilpi Oy, Palomäentie 44 PunkaharjuKäsiteltävät asiat:1. Kokouksen avaus2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa3. Todetaan kokouksen laillisuus ja pätösvaltaisuus4. Hyväksytään kokouksen työjärjestys5. Esitetään hallituksen laatima vuosikertomus ja tilinpäätös sekä toiminnantarkastajan antama tarkastuskertomus6. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille7.Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat8. Päätetään kokousKokouspaikalla on saatavilla kasvomaskeja ja käsidesiä.Tervetuloa Hallitus

    Read More